Lausunto valtioneuvoston ihmisoikeuspoliittisesta selonteosta

Miesten tasa-arvo –yhdistys haluaa lausua käsityksenään Ihmisoikeuspoliittisesta selonteosta seuraavaa:

Selonteon peruslinjaus lähtee siitä, että Suomi edistää kansainvälistä
ihmisoikeuksien toteutumista painottamalla tiettyjä näkökulmia, jotka on johdettu eri väestöryhmien ajatellusta suuremmasta tarpeesta tai intressistä näiden oikeuksien toteutumiseen: Painopisteiksi on siksi nimetty naisten, lasten, vammaisten, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen sekä alkuperäiskansojen asemaan liittyvät seikat. Voidaan kysyä, onko todella niin, että miesten ja poikien asemaan eri puolilla maailmaa ei liittyisi tarvetta ihmisoikeus –näkökulmaiseen tarkasteluun.

Vaikka ei haluttaisikaan pitää miesten ja poikien maailmanlaajuisia
ihmisoikeusongelmia tai intressejä edistämisen arvoisina Suomen
toimenpitein, ei valitusta kansainvälisestä yleispainotuksesta välttämättä tarvitsisi seurata, että ihmisoikeuksien toteutumista ja edistämistä kotimaan tasolla tarkasteltaisiin pelkästään aiemmin mainittujen väestöryhmien kannalta.

Luonnoksen perustava ongelma Suomen kaltaisessa kehittyneessä
yhteiskunnassa on, että ihmisoikeuksien toteutumisesta kotimaassa on lähtökohtaisesti sivuutettu puolen väestön, miesväestön mahdolliset todellisiin ihmisoikeuksiin tai ihmisoikeuksien toteutumiseen liittyvät kysymykset ja ongelmat. Koska selonteossa ihmisoikeuksien toteutuminen tulkitaan laajalla ja pitkälle tosiasialliseen tilaan kohdistuvalla tarkastelulla, on esitettävä kysymys, miksi miesten ja poikien tosiasiallisten ihmisoikeuksien toteutumiseen ei paneuduta laisinkaan. Ne onkin määritelmällisesti suljettu pois tarkastelusta.

Esitämme alempana huomautuksia selonteon nykyisen rakenteen mukaisesti sen alakohdissa, mutta haluamme ensin tuoda esille muutamia miesten ja poikien asemaan liittyviä, tosiasiallisen ihmisoikeuden toteutumisen kannalta tärkeitä tai lisätutkimusta kaipaavia tietoja:

1. Miehet elävät Suomessa keskimäärin 7-8 vuotta lyhyemmän elämän kuin naiset. Kyse on epäilemättä keskeisestä tosiasiallisesta ihmisoikeudesta, onhan oikeus elämään kaiken muun ihmisoikeuden perusta.

2. Miesten elinikään vaikuttavat monet seikat, joiden kohdalla ei voida
sivuuttaa sitä, että huolimatta miesten noin viidennestä suuremmasta
rahoitusosuudesta myös yhteiskunnan terveys- ja yleensä sosiaalimenojen rahoittajana, kohdistuu miehiin esimerkiksi terveydenhuoltomenoja kolmannesta naisia vähemmän. Kyse on väestötasolla toteutuneena rajusta eriarvoisuudesta. On myös kulunut vain vähän aikaa siitä, kun miesten virallinen vanhuuseläkkeen
ikäraja oli kaksi vuotta naisia myöhäisempi. Tämä siitä huolimatta, että
vuosikymmenet on tiedossa ollut miesten lyhempi elämä.

Miesten terveyden edistäminen on ollut virallisessa hyvinvointipolitiikassa toissijaisessa asemassa. Naisten kohdalla tiedetään, että esimerkiksi
neuvolajärjestelmä on edistänyt väestöryhmän yleistä terveydentilaa ja myös totuttanut subjektiiviseen oikeuteen terveyden suhteen. Naiset sairastavat tilastojen valossa enemmän, mutta elävät pitempään. Ehkä pitäisi sanoa: siksi elävät pitempään.

Yhteiskunta on siis jo takavuosikymmeninä edistänyt tietoisesti ja erikseen nimenomaan naisten sukupuoli-intressiä. Se koskee sosiaalipolitiikkaa laajemminkin. Puhutaan sukupuolisopimuksesta valtion ja naissukupuolen kesken.

3. Miesten aseman kenties silmiinpistävin, tasa-arvoon tai ihmisoikeuksiin kuuluva perustava poikkeama yhdenveroisuudesta on miehiin kohdistuva yleinen asevelvollisuus. Laissa tasa-arvosta todetaan erikseen, että tähän velvollisuuteen liittyvää sukupuoliperustetta ei katsota pidettävän lain piiriin kuuluvana. Mihin tuo poikkeama itsessään perustuu, ei selviä lain perusteella.

Ottaen huomioon se laaja tarkastelutapa, jota ihmisoikeuksiin selonteossa muutoin sovelletaan, on hätkähdyttävää että sanottu perustava poikkeama ei herätä selonteossa tarkastelua. Kyse on nimenomaan syntyperään, sukupuoleen perustuvasta erottelusta, joka sivuaa ihmisoikeuksien kaikkein perustavimpia elementtejä, kuten oikeutta elämään. Kysehän on vakavimmillaan velvollisuudesta
valmistautua niin kuolemaan kuin toisen elämän surmaamiseen.

4. Miesten asemassa yhteiskunnan instituutioiden edessä on laajasti
tutkittavaa. Nyt kuitenkin jo esiintyy tietoja, joiden mukaan miehet saavat tuomioistuimissa pitempiä ja raskaampia rangaistuksia samoista teoista kuin naiset. Tietoja on koonnut mm. oikeuspoliittinen tutkimuslaitos Optula.

5. Miesten tulevaan asemaan vaikuttavat koulutukseen ja sen ulkopuolelle jäämiseen liittyvät sukupuolittaiset painotukset. Poikia on lukioissa ja korkeakouluissa huomattavasti tyttöjä vähemmän ja ero on näyttänyt vain kasvavan. Toisaalta syrjäytyminen jo opintojen alkuvaiheissa koskee painotetusti poikia.

6. Työttömyys on perinteisesti koskenut enemmän miehiä kuin naisia.
1990-luvun laman jälkeen erot ovat pienentyneet, mutta työnhakijoiden enemmistö on uositasolla jatkuvasti miespuolisia. Nykyisen talouskriisin alettua työttömyys on kasvanut voimakkaammin miesten ja erityisesti nuorten miesten kohdalla. Lomautetuista on aluksi ollut 80 prosenttia miehiä.

7. Miehiä syrjitään vanhemmuuteen ja huoltajuusriitoihin koskevissa
tapauksissa. Mieheen ja isyyteen kohdistuu ennakkoluuloisuutta, leimaamista ja vähättelyä. Isillä täytyy olla luovuttamaton ja yhdenveroinen ihmisoikeus vanhemmuuteen ja perheeseen. Suomessa on myös tutkimustietoa, että isän puuttuminen elämästä, isättömyys altistaa niin poikia kuin tyttöjäkin epäsosiaaliseen käytökseen ja
rikollisuuteen.

8. Nykyinen, lähes virallistettu käsitys sukupuolen merkityksestä,
sukupuolten suhteista ja miesten ja naisten välisten suhteiden ongelmista perustuu oleellisesti yksipuoliseen naisintressin ja naisnäkökulman mukaiseen tutkimukseen. Sukupuolen merkityksestä ei ole olemassa kattavaa ja tasapuolista tutkimustietoa. Valitettavasti useassa yhteydessä miesväestö esiintyy tutkimuksen piirissä ongelmien lähteenä, jopa lähtökohtaisena syyllisenä, naisväestö kohteena ja uhrina. Tilanne on hälyttävä ja tulehtunut, koska esille tihkuva tieto ongelmien tosiasiallisesta tilasta molempien sukupuolten kannalta on haluttu kieltää tai vaientaa. Tämä koskee kaikkein selvimmin yksipuolista ”sukupuolittunutta” väkivaltatutkimusta, jota maassa on harjoitettu 1990-luvun alusta lähtien.

Muutoin yhdistyksemme haluaa alla esittää kommentteja selonteon rakenteen mukaisiin alakohtiin:

Kohta 4.6.4 Uskonnonvapaus ja muu vakaumus

Selonteko näyttää hyväksyvän poikien kohdalla poikkeaman lapsen
ruumiillisessa koskemattomuudessa ympärileikkausten kohdalla. Tekstin mukaan kyseessä on ”maailmanlaajuinen ja tavanomainen toimenpide”, jolle löytyisi perusta uskonnosta, kulttuurista tai perinteistä. Ongelman laajuuden pitäisi mielestämme päinvastoin perustella sitä, että koskemattomuuden loukkausta vastustetaan entistä päättäväisemmin.

On outoa, miksi muutoin ihmisoikeuksien universaalisuutta ja jakamattomuutta korostavassa selonteossa löydetäänkin sukupuolen mukaisia sosiaalisia tai uskonnollisia syitä poiketa noista periaatteista omassa maassamme.

Käsittääksemme kysymys voidaan ratkaista Suomessa vain yksiselitteisesti kieltämällä rituaaliset ympärileikkaukset myös poikien osalta. Hallituksen on annettava tästä esitys.

Kohta 4.6.5. Vaali- ja osallistumisoikeudet

Kohdassa koetaan haastavana nuorten ja maahanmuuttajien
äänestysaktiivisuuden vahvistaminen. Nähdäksemme sukupuolen mukaan tarkastellen erityinen huomio pitäisi kiinnittää miesten, nuorten miesten ja sosiaalisesti ”alempana” sijaitsevien miesten aktiivisuuden kohottamiseen. Miesten äänestysaktiivisuus on ollut 4-5 prosenttiyksikköä naisia alempana, kauttaaltaan. Ilmiö korostuu
ns. lähiöissä, joissa miesten vieraantuneisuus julkisen vallan käytöstä
korostuu, vaikka tarve yhteisten voimavarojen palveluihin olisi suurin.

Kohta 4.7.1. Vapautensa menettäneiden asema

Otsakkeen Vankiluku kohdalla kiinnitämme huomiota, että vankien suuri enemmistö on miehiä. Kyseessä on vahvasti sukupuolittunut ilmiö, jota saattaa korostaa alussa mainitsemamme arvio miesten saamista pitemmistä tai ankarammista tuomioista sekä myös naisten vähäisemmästä joutumisesta samasta teosta
ylipäänsä vankeuteen. Mainitussa kohdassa käy ilmi muutoinkin selonteossa esiintyvä piirre, että sukupuolen merkitystä tai näkyvyyttä vältetään lähes poikkeuksetta silloin, kun kyseessä ovat miesten asemaan tai ongelmiin liittyvät kysymykset. Tämä seuraa osaltaan valitusta linjasta, jossa kotimaassakaan miehille ei tunnusteta intressiosapuolen asemaa ihmisoikeuksien toteutumisessa.

Kohta 4.8.1. Oikeus työhön

Sukupuolen merkitys on näkymättömissä myös tällä kohtaa. Mainitaan
määräaikaisten työsuhteiden naispainotus, mutta asiaan liittyviä
miespainotuksia ei lainkaan. Kuitenkin työttömyys on aina kohdistunut
enemmän miehiin kuin naisiin. Vuoden 2009 alussa lomautusten piirissä olleista uuden laman uhreista 80 prosenttia oli miehiä. Nuorten miesten työttömyys oli samana aikana noin puolitoistakertainen nuorten naisten vastaavaan nähden.

Kohta 4.8.2. Oikeus riittävään toimeentuloon

Köyhyyden ja syrjäytymisen kohdalla sukupuolen merkitys on jälleen
sivussa, kun perinteisen syrjäytymisen piirteissä olisi voimakas miehinen painotus. Tämä koskee vaikkapa asunnottomia. Myös yhteiskunnan viimesijaisen toimeentuloturvan asiakaskunnassa yksinäiset miehet ovat suurin yksittäinen ryhmä. Pitkäaikaistyöttömissä korostuu miesten osuus.

Kohta 4.8.3. Oikeus riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin

Alakohdassa Terveyserojen kasvu todetaan, että terveyden yleisestä
paranemisesta huolimatta sosiaaliryhmien ja sukupuolten väliset erot ovat säilyneet suurina. Sukupuolierityisyyttä korostaisi kuitenkin se, että naisväestön kesken sosiaalierot ovat huomattavan pienet verrattuna miesväestöön. Tällä kohtaa haluamme uudelleen korostaa miesten terveyteen kohdistuvien resurssien ja palvelujen käytön epäsuhtaa. Miehen ”terveyseuro” on vain jopa 50 senttiä.
Sukupuolinäkökulman selonteko kuitenkin löytää työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisessä masennuksen perusteella. Sama painotus mainitaan mielenterveyden hoitamisen kohdalla, jossa esitetään niiden väestöryhmien painotus, joissa naiset ovat enemmistönä potilaista.

Kohta 4.8.4. Oikeus asuntoon

Sukupuolinäkökulma esitetään toteamalla: ”..asunnottomia oli noin 7300 henkeä, joista naisia..1400”. Jos ongelmia ilmaistaan sukupuolittuneina myös määräsuhteiden kannalta, olisiko ollut tarpeen esittää, että asunnottomista miehiä oli 5900, yli neljä kertaa enemmän kuin naisia. Samassa kohdassa pitkäaikaisen asunnottomuuden toimenpiteissä korostetaan erikseen asunnottomien naisten tarvitsemien ratkaisujen erilaisuutta. Mielestämme olisi outoa, jos ongelman mittasuhteiden mukainen politiikka ei olisi ensisijaista, ellei sitten ole niin että tässäkin kysymyksessä naisten suojelu on tärkeämpää kuin miesten elämän suojelu.

Kohta 4.9.1. Hallituksen tasa-arvo –ohjelma

Hallituksen vuoden 2008 syksyllä hyväksymä tasa-arvo-ohjelma tunnistaa yksipuolisesti vain naisten tasa-arvointressejä. Ohjelmassa on vain yksi selkeä miesten asemaan, jatkokoulutukseen osallistumiseen liittyvä painotus. Sen lisäksi naisten työelämään osallistumiseen turvaamiseksi on nähty tarpeelliseksi isien suurempi osallistuminen pienten lasten hoitamiseen.

Kohta 4.9.2. Naisiin kohdistuva syrjintä työelämässä.

Kohdassa luetellaan vain naisten näkökulmaan liittyviä syrjintänäkökohtia. Mainitaan myös sukupuolisesta häirinnästä. Kuitenkin mm. Tampereen Yliopiston Työelämän tutkimuskeskuksen taannoisten tutkimusten mukaan miesten ja naisten
työpaikalla kohtaama sukupuoleen perustuva häirintä on suunnilleen samaa luokkaa.

Kohta 4.9.3. Naisten ja miesten palkkaerot

Palkkaerot esitetään summatasolla sukupuolen mukaan, kun todellinen ongelma on eri työ- ja koulutusalojen palkkaustasossa yleensä, sekä miesten ja naisten valikoitumisessa työtehtäviin yksikköjen sisällä. Palkkaerot sukupuolen mukaan eivät siis ole 20 prosenttia, vaan mm. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tutkijoiden selvityksen mukaan noin 4 prosenttia samoissa työtehtävissä.

Todellinen ongelma käy ilmi myös selonteon mainitsemassa
samapalkkaisuusohjelmassa. Senhän mukaan yleisestä palkkaerosta pyritään kaventamaan viisi prosenttiyksikköä vuoteen 2015 mennessä. Ohjelmassa mainitaan, ei erillisinä tavoitteina, vaan keinoina eron supistamiseen mm. vaikuttaminen työelämän sukupuolittaiseen eriytymiseen ja naisten urakehitykseen, sen ohella että kehitetään palkkausjärjestelmiä ja edistetään toimipaikkojen sisällä tasa-arvoa mm. työtehtävien ja uran kannalta.

Kohta 4.9.6 Naisiin kohdistuva väkivalta

Selonteko nimeää naisiin kohdistuvan väkivallan vakavaksi
ihmisoikeusongelmaksi maassamme. Tässä vedotaan mm. kaksi kertaa vain – ja tietoisesti – pelkästään naisiin kohdistuneeseen uhritutkimukseen.

Suomessa ei vuoteen 2008 ollut juurikaan vertailukelpoista tutkimustietoa miesten kohtaamasta vastaavasta ongelmasta. Kuitenkin niin tammikuussa 2008 kuin lokakuussa 2008 julkistettiin uutta suomalaista tutkimustietoa, joka tutkijoiden itsensä mukaan asetti kyseenalaiseksi tähänastisen, ns. sukupuolitetun väkivallan oppiin nojaavan käsityksen.

Tammikuussa 2008 julkistettu nk. Varusmiestutkimus kertoi, että joka
kuudes tai seitsemäs varusmiesikäinen nuori mies oli joutunut puolison lyönnin kohteeksi.

Vieläkin laajemmin uutta tietoa toi lokakuussa julkistettu nk. Lapsiuhritutkimus. Sen mukaan naiset olivat puolisoiden keskinäisessä
väkivallassa tekijänä lähes 40 tapauksessa sadasta. Tämä suhdeluku on tiedetty jo yli kymmenen vuoden ajan kertyneestä tilastosta poliisille tehtyjen törkeitten pahoinpitelyilmoitusten puolisotapausten osalta.

Tutkimuksen laajentamisella ja puolueettomuudella on jo kiire. Tätä ovat esittäneet myös naisuhritutkimusten tekijät, sekä Euroopan kriminaalipoliittisen instituutin Heunin johtaja Kauko Aromaa.

Yksipuolista naisuhritutkimusta seuranneen yhteiskunnallisen
keskustelun vakavin vääristymä on ollut kaikentasoisten uhrikokemusten ryhmittely vakavimman väkivallan mielikuvan alle, samalla kun uhrikokemuksia on kysytty vain toiselta puolelta väestöä. Todellisuudessa vakavan puolisoväkivallan varsinainen uhritaso
on selonteonkin mukaan naisten kohdalla alle 1 prosenttia naisista
(2005). Tämä on kaukana siitä mielikuvasta, jonka perusteella Suomikin on saanut huomautuksia vakavasta naisten ihmisoikeusongelmasta.

Edelläsanotun pohjalta on selvää, että myös väkivallan ehkäisytyöhön tulisi saada aivan toisenlainen ote, kuin viime vuosina on nähty. Kyse on moniaineksisesta ilmiöstä, joka ei pelkisty miehiseen vallankäyttöön, kuten muodikkaasti ajatellaan.

Kohta 4.11.2 Lapsiin kohdistuva väkivalta

Edellä mainittu Lapsiuhritutkimus toi myös esille, että naisten suhteellinen osuus lasten väkivaltaisessa kohtelussa on vahvistunut, vaikka lasten kohtaama ns. kuritusväkivalta oli vähentynyt puoleen 20 vuodessa. Naiset olivat nyt enemmistönä tekijänä lähes kaikissa tekotavoissa, osassa yhtä aggressiivisia lapsia kohtaan kun miehet. Lapsiuhritutkimuksen mukaan naiset mm. lyövät ja tukistavat lapsia enemmän kuin miehet. Jostakin syystä selonteko on unohtanut
nämä tutkimuksen esille tuomat painotukset.

Kohdassa ei nosteta lainkaan esille sitä, että yksipuoliseen tutkimustietoon nojaava viranomaisohjeistus esimerkiksi neuvoloiden kohdalla on merkinnyt sitä, että henkilöstöä ei ole lainkaan ohjeistettu ottamaan selville äitien mahdollista väkivaltaisuutta, vaikka juuri kaikkein pienimpien kohdalla juuri naiset ovat väkivallan tekijänä suurena enemmistönä. Viranomaisten ei tulisi vähätellä asiaa.

Kohdassa puhutaan myös tyttöjen ympärileikkauksista, jotka ovat rangaistavia Suomessa. Näin on myös silloin, kun tyttölapsia viedään operoitavaksi muualle. Vielä sanotaan että STM:n tietoon ei ole tullut Suomessa tehtyjä tapauksia.

Vastaavalla tavalla pitäisi suhtautua myös poikien ympärileikkauksiin. Niitä myös tehdään Suomessa. Aivan vastaavasti kuin tyttöjen kohdalla, pitäisi myös panostaa toimenpiteiden ennaltaehkäisyn ja valistukseen, samalla kun teko on yksiselitteisesti säädettävä rikokseksi erikseen myös poikien kohdalla.

Esittämämme kritiikki ja huomautukset pohjautuvat ennen kaikkea siihen, että ihmisoikeuksia on selonteossa käsitelty sukupuolitetusti sillä tavalla, että muutoin nykyisin korostettu sukupuolen näkyväksi tekeminen, valtavirtaistaminen, sukupuolivaikutusten arviointi ja vastaavat uudet periaatteet, eivät valitettavasti näy lainkaan miesten tai poikien aseman, intressien tai ongelmien kannalta. Kokonaisen puolen väestön näkökulma on tältä osin – ja samalla myös varsinaisten ongelmien kannalta – leikattu pois kokonaan, tai sosiaalisten kysymysten kohdalla häivytetty neutraaliin kuvaukseen.

Mielestämme kehittyneessä pohjoismaassa näin ei tulisi voida enää menetellä. Suomen olosuhteet eivät ole pienennös tai tiivistelmä maailman yleisestä tilanteesta. Tiedetään ja myönnetään jo monia mieserityisiä tasa-arvon tai ihmisoikeus –intressejä. On aika laajentaa näkökulmaa koskemaan koko todellisuutta ja ottaa todesta se, että mies on toinen sukupuoli, ei näkymätön yleinen.

Miesten tasa-arvo -yhdistys

Mainokset

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: