Miesten tasa-arvo ry:n lausunto eduskunnalle tasa-arvolain toimivuudesta

1. Tasa-arvolain epäselvä tavoitteenasettelu

Tasa-arvolain 1 § mukaan lain tarkoituksena on ” edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa sekä tässä tarkoituksessa parantaa naisten asemaa erityisesti työelämässä.” Tämä kirjaus on epäselvä, koska siinä ei riittävän selkeästi täsmennetä, onko lain tavoitteena sukupuolten tasa-arvon edistäminen vai naisten aseman parantaminen. Nämä kaksi tavoitetta voivat toisinaan olla ristiriidassa keskenään ja siksi olisi syytä täsmentää, että lain päätavoitteena on estää sukupuoleen perustuva syrjintä ja edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa ja että naisten aseman parantaminen (erityisesti työelämässä) on vain yksi monista keinoista tämän päätavoitteen saavuttamiseksi.

Tasa-arvolain tavoitteen epäselvyyttä lisää se, että tasa-arvolain perusteluihin (hallituksen esitykseen) on kirjattu, että tasa-arvolain tavoitteena on nimenomaan naisten aseman parantaminen. Olemme siis tilanteessa, jossa tasa-arvolain 1§ näyttää siltä, että sen tavoitteena olisi sukupuolten tasa-arvon edistäminen – mutta tosiasiallisesti kuitenkin on olemassa hallituksen esitys, jota voidaan tarvittaessa käyttää siihen, että pyrkimykset miehiin kohdistuvan sukupuolisyrjinnän poistamiseksi katsotaan alhaisen prioriteetin asioiksi, koska tasa-arvolain ”todellinen tavoite” on naisten aseman parantaminen. Tasa-arvolain tavoitteen epäselvyys on niin vakava ongelma, että lähes kaikki jäljempänä kuvatut muut ongelmat ovat tämän perusongelman seurauksia.

Toimenpiteet: Tasa-arvolain 1 § tulee muuttaa muotoon ”Tämän lain tarkoituksena on estää sukupuoleen perustuva syrjintä ja edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa”. Maininta siitä, että tasa-arvolain tavoitteena on erityisesti naisten aseman parantaminen (erityisesti työelämässä) tulee poistaa. Tämä tavoitteenasettelu on jo muutoinkin riittävän ilmeinen, koska yli 90 % tasa-arvolain pykälistä keskittyy työelämässä tapahtuvan syrjinnän torjumiseen.

2. Asiakkaiden tasa-arvoista kohtelua koskevien pykälien puuttuminen

2.1 Ongelman yleiskuvaus

Tasa-arvolaissa ei ole selkeästi yksilöityjen pykälien avulla säädetty sitä, saavatko yritykset ja julkisyhteisöt syrjiä asiakkaita sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen tai esimerkiksi ihonvärin perusteella. Ainoa laista löytyvä ohjenuora on syrjinnän kieltävä yleispykälä (7§), jonka mukaan sukupuolisyrjintä on kielletty.

Koska asiaa koskevia yksityiskohtaista pykäliä ei ole olemassa, tasa-arvovaltuutetun toimisto on kehittänyt miehiä syrjiviä tulkintatapoja ja menettelyjä, jotka mahdollistavat miespuolisiin asiakkaisiin kohdistuvan syrjinnän jatkumisen vaikka valtuutettu melko aktiivisesti ja tiukasti vastustaakin naispuolisiin asiakkaisiin kohdistuvaa sukupuolisyrjintää (esimerkiksi kampaamoissa esiintyvää syrjivää hinnoittelua).

Jotta tasa-arvolain ongelmat sekä niistä aiheutuvat tasa-arvovaltuutetun omaksumat miehiä syrjivät käytännöt tulisivat ilmi, on seuraavassa kuvattu tarkemmin asiakkaisiin kohdistuvan sukupuolisyrjinnän eri ilmenemismuotoja sekä tasa-arvolakiin tarvittavia muutoksia syrjinnän lopettamiseksi.

2.2 Miehiin kohdistuva syrjintä avioeroihin ja huoltajuuteen liittyen

Miesten heikko asema avioeroon ja huoltajuuteen liittyvissä kysymyksissä on todettu oikeus-kirjallisuudessa ja komiteamietinnöissä jo 1970-luvulla (mm. Saarenpää, Mattila & Mikkola 1972, s. 56). Miesten ongelmia avioeron jälkeen on käsitelty myös Tasa-arvoasian neuvottelukunnan miesjaostossa jo kymmeniä vuosia. TANE ei kuitenkaan ole nostanut esiin ratkaisuesityksiä. Päinvastoin, tasa-arvoviranomaiset ovat vähitellen omaksuneet doktriinin, jonka mukaan miesten tilastoista ilmenevä heikko asema lasten huoltajina johtuu siitä, että miehet eivät tee tarpeeksi kotitöitä eivätkä tarpeeksi aktiivisesti hoida lapsia (ks. Varanka 2008).

Myös tasa-arvovaltuutettu on omaksunut käytännön, jonka mukaan valtuutettu ei millään tavoin ota kantaa huoltajuusriitojen aikana ilmenevään sukupuolisyrjintään. Tämä käytäntö vaikuttaa välilliseltä miehiin kohdistuvalta sukupuolisyrjinnältä, koska se tosiasiallisesti saattaa miehet naisia heikompaan asemaan tasa-arvovaltuutetun asiakkaina. Miesten on myös mahdotonta hakea vahingonkorvausta huoltajuusriidan aikana ilmenneestä sukupuolisyrjinnästä tasa-arvokanteella, koska tasa-arvokanteen voi nostaa vain silloin, kun kyseessä on työelämässä ilmennyt sukupuoli-syrjintä. Tasa-arvolaista puuttuu kokonaan keinot sekä ohjeistus avioeron ja huoltajuuden kontekstissa ilmenevän miehiin kohdistuvan syrjinnän poistamiseen. Tämä on vakava ongelma, koska sosiaalityöntekijöiden on todettu tutkimusten mukaan varsin yleisesti perustavan oman käsityksensä lapsen edusta varsin vanhanaikaisiin sukupuolirooleihin sekä hatariin ja stereotyyppisiin käsityksiin miesten ja naisten kyvystä selviytyä lasten ja kodin hoitajina (ks. Antikainen 2004 sekä Sagi ja Dvir 1993). Näiden tutkimusten tueksi löytyy myös lukuisia esimerkkitapauksia, joissa käräjätuomarit ovat avoimesti omissa perusteluissaan käyttäneet sukupuolta tai maternalista uskomusta äitiyden ylivertaisuuteen perusteluna omille ratkaisuilleen.

Toimenpite-ehdotus: Tasa-arvolakiin on otettava uusi pykälä, joka täsmentää sen, millä tavoin avioeron aikana ja jälkeen sukupuolensa vuoksi syrjityt voivat vaatia kunnalta tai valtiolta vahingonkorvausta, mikäli ovat selkeästi joutuneet sukupuolisyrjinnän kohteeksi. Kyseisessä pykälässä tulee myös täsmentää, että tuomioistuimet, sosiaalitoimi ja muut viranomaiset eivät missään olosuhteissa saa käyttää sukupuolta tai sukupuolta koskevia stereotyyppisiä uskomuksia oman päätöksentekonsa perusteena.

2.5 Asiakkaiden syrjintä muussa viranomaistoiminnassa

Viranomaistoiminnassa ”asiakkaan” rooli saattaa monissa tapauksissa tarkoittaa hallintoalamaisen roolia. Tämä korostaa entisestään viranomaisten vastuuta omien asiakkaittensa eli hallintoalamaistensa tasa-arvoiseen ja syrjimättömään kohteluun. Tästä huolimatta viranomaiset näyttävät melko yleisesti syrjivän asiakkaitaan sukupuolen perusteella. Useat kansainväliset tutkimukset osoittavat, että tuomioistuimet antavat kautta maailman miehille rikoksista ankarampia rangaistuksia kuin naisille. Perusteluna on usein ajatus siitä, että naiset ovat yhteiskunnallisten ongelmien uhreja, kun taas miespuoliset ”rikolliset” ovat yhteiskunnallisten ongelmien aiheuttajia (Gelsthorpe & Loucks 1997). Perusteluna on toisinaan myös ajatus siitä, että naiset ovat miehiä hauraampia, eivätkä siksi kestä vankilaa tai muita vastaavia rangaistuksia yhtä hyvin kuin miehet (Jeffries 2005a ja 2005b). Toisinaan naisten lievempiä vankeustuomioita perustellaan sillä, että heillä on lapsia, jotka kärsisivät, jos äiti on vankilassa. Tämänkaltaista perustelua ei kuitenkaan tiettävästi ole koskaan käytetty miesten vankeusrangaistusten lieventämiseen.

Myös suomalaiset tilastot ja tutkimukset viittaavat siihen, että tuomioistuimet ja poliisi saattavat syrjiä miespuolisia asiakkaitaan rangaistuksia määrättäessä. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tilastojen mukaan miehellä on jopa nelinkertainen todennäköisyys joutua vankilaan tietyistä rikosnimikkeistä kuten pahoinpitelystä, verrattuna saman rikoksen tehneeseen naiseen (Malmi 2009, s. 246).

Toimenpiteet: Tasa-arvolaissa olevaa tasa-arvosuunnittelua koskevaa pykälään on otettava maininta siitä, että viranomaisten on sisällytettävä tasa-arvosuunnitelmiinsa ohjeet siitä, millä tavoin mies- ja naispuolisten asiakkaiden tasa-arvoisen kohtelun toteutumista mitataan erilaisten sukupuolitettujen tilastojen ja kyselyjen avulla. Lisäksi suunnitelmissa on tuotava esiin toimenpiteet, joilla mahdollisesti esiin noussut sukupuolisyrjintä sekä asiakkaiden syrjintäkokemukset saadaan jatkossa poistettua. Tämän pykälän jälkeen esimerkiksi poliisi olisi velvoitettu seuraamaan omia sakkotilastojaan sen varmistamiseksi, ettei naisille anneta ylinopeudesta lievempiä sakkoja kuin miehille.

2.5 Hinnoittelusyrjintä eli sukupuoleen perustuvat alennukset

Koska hinnoittelusyrjintää ei ole tasa-arvolaissa yksiselitteisen ja täsmennetyn pykälän avulla kielletty, tasa-arvovaltuutettu on ottanut tulkintatavan, jonka mukaan kampanjaluontoinen hinnoittelusyrjintä on sallittua, mutta jatkuvaluontoinen ei ole. Tämä tulkintatapa näyttää merkitsevän sitä, että tasa-arvovaltuutetun toimisto syyllistyy miehiin kohdistuvaan välilliseen sukupuolisyrjintään: Vaikka valtuutetun omaksuma tulkintalinja saattaa näyttää asialliselta ja johdonmukaiselta, se kuitenkin tosiasiallisesti saattaa miehet naisia huonompaan asemaan, koska lähes kaikki kampanjaluontoinen hinnoittelusyrjintä on nimenomaan miehiä syrjivää. Kyseessä ovat laivayhtiöiden, ravintoloiden, kuntosalien, raviratojen, uimahallien sekä teatterien kampanjat, joissa miehiltä peritään esimerkiksi kaksinkertainen hinta naisiin verrattuna. Tämänkaltaiset kampanjat ovat melko yleisiä, mutta valtuutettu ei ole katsonut aiheelliseksi ottaa selkeää kielteistä kantaa miehiä syrjivään hinnoitteluun.

Valtuutetun tulkinnan yhteys tasa-arvolain ongelmalliseen ja hämärään tavoitteenasetteluun käy ilmi tasa-arvovaltuutetun lausunnosta 7/59/99, jonka mukaan valtuutettu ei ole katsonut tarpeelliseksi puuttua ravintoloiden naisille tarjoamiin alennuksiin, koska ”tasa-arvolain tavoitteena on naisten aseman parantaminen erityisesti työelämässä” (ks. Malmi 2009, s. 381). Jotta sukupuoleen perustuvien alennusten syrjivä luonne tulisi kaikille selväksi, on vertailukohteeksi otettava se, jos yritykset perisivät eri ihonväriä edustavilta asiakkailta erisuuruista hintaa esimerkiksi määräämällä tummaihoisille kaksinkertaisen hinnan tai antamalla vaaleaihoisille 50 % alennuksen.

Toimenpide-ehdotus: Tasa-arvolakiin on otettava uusi pykälä, jossa selkeästi ja yksiselitteisesti kielletään sukupuoleen perustuvat alennukset, ellei hinnoittelija pysty osoittamaan, että toinen
sukupuoli on asiakaskunnan keskuudessa selvästi aliedustettu ja että alennuksen tavoitteena on lisätä aliedustetun sukupuolen määrää asiakaskunnassa.

2.6 Ulos sulkeminen asiakaskunnasta sukupuolen perusteella

Yritysten mahdollisuus miesten ulossulkemiseen asiakaskunnastaan perustuu siihen, että tasa-arvolaissa ei ole selkeää asiakkaisiin kohdistuvaa syrjintää koskevaa pykälää. Tämä on johtanut siihen, että monet ravintolat ja illanviettopaikat ovat omaksuneet käytäntöjä, joiden mukaan vähäpukeinen tai muutoin paljastavasti pukeutuva nainen päästetään sisään, mutta vähäpukeista tai paljastavasti pukeutuvaa miestä ei päästetä sisään. Ongelma ilmenee myös siinä, että ravintolat melko yleisesti päästävät sisään alle 20-vuotiaita naisia, vaikka ravintolan virallisena ikärajana olisikin 20 vuotta.

Vaikka nämä ongelmat saattavat tuntua käytännössä varsin vähäiseltä, ovat ne periaatteellisella tasolla suuria: Ihmisten asettaminen sukupuolen perusteella eriarvoiseen asemaan on rikkomus Suomen perustuslakia sekä YK:n ihmisoikeuksien julistusta vastaan. Toimenpide-ehdotus: Tasa-arvolakiin on otettava uusi pykälä, jossa selkeästi ja yksiselitteisesti kielletään palvelun piiriin päästettävien asiakkaiden valikointi perustuen sellaisiin ikärajoihin, pukukoodeihin tai muihin vastaaviin käytäntöihin, jotka asettavat miehet ja naiset eriarvoiseen asemaan.

3 Miesten syrjintä tasa-arvoviranomaisten toimesta

Tasa-arvolaki kieltää välillisen sukupuolisyrjinnän, eli sellaiset menettelyt, jotka tosiasiallisesti saattavat toisen sukupuolen huonompaan asemaan, vaikka menettely päällisin puolin näyttääkin rationaaliselta, johdonmukaiselta ja syrjimättömältä. Tästä huolimatta tasa-arvoviranomaiset eli STM:n tasa-arvoyksikkö, tasa-arvovaltuutettu sekä Tasa-arvoasiain neuvottelukunta ovat omaksuneet käytäntöjä, jotka tosiasiallisesti saattavat miehet naisia huonompaan asemaan:

– Tasa-arvovaltuutettu suhtautuu leväperäisesti kampanjaluontoiseen hinnoittelusyrjintään (joka koskee miehiä) vaikka suhtautuukin tiukasti jatkuvaluontoiseen hinnoittelusyrjintään (joka haittaa ensisijaisesti naisia).
– Tasa-arvovaltuutettu kieltäytyy antamasta lausuntoja avioeron ja huoltajuuden kontekstissa ilmenevistä (pääsääntöisesti miehiä koskevista) syrjintätapauksista.
– Tasa-arvovaltuutettu kieltäytyy antamasta miesten pakollisesta asevelvollisuudesta valittaville miehille ohjeita siitä siitä, mihin he voivat valittaa asevelvollisuuteen liittyen.
– STM:n tasa-arvoyksikkö pyytää naisjärjestöiltä lausuntoja tasa-arvolakiin sekä muihin lakeihin liittyen sekä suhtautuu myönteisesti naisjärjestöjen harjoittamaan lobbaukseen, mutta on samalla systemaattisesti kieltäytynyt kysymästä miesjärjestöiltä lausuntoja tasa-arvolakia tai muita viimeaikaisia lakiesityksiä ja lakiarviointeja koskevissa asioissa.
– STM:n tasa-arvoyksikkö on käyttänyt tasa-arvoseminaareissaan sellaisia luennoitsijoita, jotka ovat aktiivisesti ja julkisesti julistaneet, että miehet ovat naisten vihollisia – mutta maskulistisia asiantuntijoita tai miestutkijoita ei silti ole toistaiseksi koskaan kutsuttu
luennoitsijoiksi.
– Tasa-arvoasian neuvottelukunta on ottanut vakituisiksi asiantuntijajäsenikseen peräti kaksi naisjärjestöjen nimeämää asiantuntijaa, mutta miesjärjestöille ei ole tarjottu vastaavanlaista mahdollisuutta. Näyttää siis siltä, että tasa-arvoviranomaiset ovat toisinaan syyllistyneet miehiin kohdistuneeseen välilliseen sukupuolisyrjintään. Tämä saattaa kuitenkin olla ymmärrettävissä siitä lähtökohdasta käsin, että tasa-arvoviranomaisten tulkinnan mukaan tasa-arvolain ja koko tasa-arvopolitiikan tavoitteena on nimenomaan naisten aseman parantaminen.

Toimenpide-ehdotus: Tasa-arvolakiin on otettava uusi pykälä, joka asettaa tasa-arvoviranomaisille vielä korkeammat vaatimukset syrjimättömyyden suhteen kuin muille viranomaisille. Tässä pykälässä tulee määritellä, että tasa-arvoviranomaisten on sovellettava vähemmistösukupuolta suojaavaa 40 % kiintiöperiaatetta myös omia tasa-arvoasiantuntijoitaan valitessaan. Tasa-arvoviranomaiset on velvoitettava laatimaan tasa-arvosuunnitelmia, joissa ne kuvaavat toimenpiteet, joilla myös tasa-arvopolitiikan aliedustettu sukupuoli (miehet) sekä aliedustetun sukupuolen järjestöt (miesjärjestöt) saadaan mukaan tasa-arvopolitiikan tasa-arvoisiksi toimijoiksi.

4. Positiivisen erityiskohtelun heikko määrittely

Tasa-arvolaissa määritellään syrjintää koskeva poikkeus. Sen mukaan sukupuolisyrjinnäksi ei tule katsoa positiivista erityiskohtelua eli suunnitelmaan perustuvaa menettelyä, jolla pyritään sukupuolisyrjinnän poistamiseen. Edellä kuvattu positiivisen erityiskohtelun määrittely kuitenkin poistettiin tasa-arvolaista ja sen tilalle laitettiin erittäin epäselvä ja hämärä poikkeussääntö, jonka mukaan sukupuolet eriarvoiseen asemaan asettavaa menettelyä ”ei kuitenkaan ole pidettävä syrjintänä, jos sillä pyritään hyväksyttävään tavoitteeseen ja valittuja keinoja on pidettävä aiheellisina ja tarpeellisina tähän tavoitteeseen nähden.” Tämä uudistettu kohta on erittäin tulkinnanvarainen, koska ”hyväksyttävää tavoitetta” ei määritellä kunnolla.

On siis täysin viranomaisten ja yritysten oma asia, minkälaiset tavoitteet ne tulkitsevat ”hyväksyttäviksi”. Joku yritys voi pyrkiä maksimoimaan taloudellista tuottoa ja katsoo tämän hyväksyttäväksi syyksi miesten syrjimiselle. Joku viranomainen taas voi katsoa naisten aseman parantamisen sellaiseksi hyväksyttäväksi syyksi, jonka nojalla voidaan sallia miehiä syrjivät menettelyt. Tästä on myös olemassa todellinen esimerkkitapaus: Eräs suomalainen kunta palkkasi naisvaltaiseen kouluun yhden naisopettajan lisää ja syrjäytti hakuprosessissa pätevämmän miespuolisen hakijan (ks. Malmi 2009, s. 270). Kunnassa perusteltiin ratkaisua sillä, että kunnan tasa-arvosuunnitelmassa pyrittiin parantamaan naisten asemaa työelämässä. Tämä esimerkki osoittaa, että tasa-arvolaissa kuvattu poikkeus (positiivinen erityiskohtelu) tulee määritellä niin tarkasti, ettei sitä ole mahdollista käyttää systemaattisena perusteluna miesten jatkuvalle syrjimiselle.

Toimenpide-ehdotus: Tasa-arvolain 7 §:n syrjintää koskeva poikkeus on muutettava muotoon, jonka mukaan syrjintää ei ole ”sellainen väliaikainen menettely, jolla pyritään suunnitelmallisesti
edistämään sen sukupuolen asemaa, jonka on todettu kyseisessä tarkkaan rajatussa tilanteessa olevan toista sukupuolta heikommassa asemassa”. Tässä määrittelyssä ilmenevä ”tarkkaan rajatussa tilanteessa” on välttämätön ilmaus, koska muutoin on mahdollista muodostaa tulkintatapa, jonka mukaan naiset ovat yleisluontoisesti heikommassa asemassa oleva sukupuoli ja siksi naisia voidaan suosia positiivisin erityistoimin kaikissa tilanteissa – myös sellaisilla toimialoilla ja sellaisissa työpaikoissa joissa miehet ovat aliedustettu sukupuoli.

5. Asevelvollisuuden rajaaminen tasa-arvolain ulkopuolelle

Tasa-arvolain rajaaminen siten, ettei se koske miesten pakollista asevelvollisuutta, on erittäin ongelmallinen asia YK:n ihmisoikeuksien julistuksen näkökulmasta. YK:n ihmisoikeuksien julistus kieltää yksiselitteisesti miesten ja naisten saattamisen eriarvoiseen asemaan – ja tämä koskee myös kansalaisvelvollisuuksia. YK:n ihmisoikeuksien julistus myös kieltää ihmisten tuomitsemisen vankeuteen mielipiteittensä vuoksi. Tämä tarkoittaa sitä, että niitä miehiä, joiden mielestä miesten pakollinen asevelvollisuus on rikkomus ihmisoikeuksia kohtaan, ei tulisi tuomita Suomessa vankeuteen.

Huolimatta tasa-arvolain sisältämästä asevelvollisuuden ulosrajauksesta, monet miehet kuitenkin joka vuosi valittavat tasa-arvovaltuutetulle siitä, että asevelvollisuus on Suomessa pakollinen vain miehille.

Toimenpiteet: Mikäli miesten pakollinen asevelvollisuus halutaan jatkossakin rajata tasa-arvolain ulkopuolelle, tulisi lakiin ottaa valitusohje siitä, mihin miehet voivat valittaa, jos joutuvat syrjityiksi
niissä tilanteissa, jotka on rajattu tasa-arvolain ulkopuolelle. Asevelvollisuuden ja siihen liittyvien vankilatuomioiden osalta valitusohjeen tulisi käsittääksemme opastaa miehiä valittamaan Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen.

Lähdeluettelo:
Antikainen, Mari (2004) ”Sosiaalityöntekijän ammatillinen ymmärrys eroon liittyvässä huolto- ja tapaamisneuvottelussa: Foucault’lainen diskurssianalyysi Pohjois-Savolaisten sosiaalityöntekijöiden ammatillisista asiantuntijakäytännöistä”. Kuopion yliopisto. Sosiaalityön ja sosiaalipedagogiikan laitos.

Gelsthorpe, Loraine & Loucks, Nancy (1997) “Understanding the sentencing of women”. Edited by
Carol Hedderman and Loraine Gelsthorpe. Brittish Home Office Research Study 170. http://www.homeoffice.gov.uk/rds/pdfs/hors170.pdf

Jeffries, Samantha (2005a) ”Gender differentiation in criminal court outcomes”, http://www.crime.co.nz/c-files.asp?ID=12365

Jeffries, Samantha (2005b) ”Is differential treatment by gender warranted?”

Malmi, Pasi (2009) “Discrimination against men – appearance and causes in the context of a modern welfare state”. Acta Universitatis Lapponiensis 157. Lapland University Press. Rovaniemi 2009.

Saarenpää, Mattila & Mikkola (1972) ”Holhous – yhteiskunnallinen ongelma : luentoja holhousoikeudesta yhteiskunnallisen kontrollin osana”. Ahti Saarenpää, Heikki Mattila, Matti Mikkola. Tammi, Helsinki 1972.

Sagi & Dvir (1993) “Value Biases of Social Workers in Custody Disputes”, Children and Youth Senkes Review. Vol. 15, s. 27-42. 1993.

Varanka, Jouni (2008) ”Mitä naisten aseman parantaminen antaa miehille?”, kirjoitus Arno Kotron ja Hannu Sepposen toimittamassa kirjassa ”Mies vailla tasa-arvoa?”, Tammi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: